..päivittämään tätä blogia. Mistäs sen innon taas löytäs uudelleen? Ihan äimistyin itekki ku rippijuhla aikaan viimeks rustannu.. sen jälkeen pyörähtiki sit ihan iso pyörä elämässä taasen.

Vaihdoin työpaikkaa. Teholla on varsin mukavaa ollakkin, haastellista tosin. Mut kaiken oppii ja aina oppii uutta, kun motiveissonia vaan tarpeeks löytyy.  Henkisesti välillä todella raskas paikka, ja huomaan useassa kohtaa kaipaavani ihan nuitten perus mummukoitten pariin. Kipinä saikkari opintoihin on palanu pidemmän aikaa, ja tuolla hääriessä tunne vaan vahvistui. Hainkin sitten opiskelemaan ja kuinka ollakkaan, Pääsin! Eli syyskuun alussa olen taas opiskelija. Työnohessa tosin!

Talo asia ei edennyt. Oli jo todella paha olo kaikesta pyörityksestä. Asunto missä asuttiin oli kallis, ja muuttaa ois pitäny. Tukia ei saanu ku rahat oli kiinni talossa, joka mulle omaisuudeksi laskettiin. Tuli sitten se hetki kun kiinteistövälittäjä ilmoitti ettei halua koko taloa edes myydä, kun se ei mene kaupaksi. Epätoivo oli aikamoinen. Kaivoin sitte eräänä yönä koko nipun taloa koskevaa prosyyriä arkiston kätköistä ja aloin lukemaan. Raporttia ja paperia toinen toisensa jälkeen. Havahduin siihen tosiasiaan, että yhdessäkään raportissa ei suoranaisesti lue, että talo olisi asumiskelvoton homeen takia. Siitä se ajatus sitten lähti...

Aamusella soitto terveystarkastajalle, joka ilmoitti että tarkastuskäynnit menee pitkälle syksyyn. Paitsi että siltä päivää olikin käynti peruuntunut ja puolen tunnin varoitusajalla keräsin kakrut kasaan ja lähdin tarkastajan kanssa taloa pällistelemään ja mittailemaan taas uusilla mittareilla. Terveystarkastajan raportti oli yksiselitteinen. Talo EI ole homeessa, mutta siellä on kosteusvaurio, joka vaatii korjauksen. Tosin kuivanut sellainen. Hajukin oli märän kuivuessa kadonnut.

Ajatukset mylläsivät melkosesti sen tuloksen jälkeen. Lopputulos oli se, että muutan lasten kanssa takaisin The Taloon ja remontoin korjausta vaativat osat pikku hiljaa. Pääsen halvemmalla niin, kuin että asuisin kalliissa (ja pienessä) vuokra-asunnossa kaupungissa. Lainat sain itselleni, ja lainhuudot yms. proseduurit siirrettiin nimiini, eli "ostin" ex miehen ulos talonkirjoista.

Muuttoa alettiin tekemään melko nopeasti pikku hiljaa. Isossa talossa oli helppo sulkea yläkerran märät tilat, kun vessoja on muutenkin useita ja suihkukin löytyy. Eli elämää korjaus ei haittaa millään lailla. Alakerran asunnossahan ei ollut kuin tyhjää, eli sen kanssa ei olisi ollut edes kiire. En edes aatellut ihan pikaseen mitään vuokralaiskuvioita sinne harkita.

Kuormaa kuskattiin.. kunnes yks kaunis sunnuntai päivä huomasin, että vettä valuu alakertaan oikein urakalla. Kolme päivää ja kolmetuhatta litraa oli tarkennettu arvio valuneesta. Syy: kiinteistövälittäjä (!) oli rikkonut yläkerrasta vessanpöntön. Siis oikeasti; ei voinut kuin nauraa. Nooo..sillon meinas itku kyllä ensin päästä. Olin pyytänyt kyseistä herraa viimeisen näytön jälkeen sulkemaan pöntön. Pöntön allahan on varta vasten hana tätä kyseistä toimenpidettä varten. Pyysin vartavasten kääntämään oikein kunnolla, ettei se jää valumaan. No herra välittäjä oli VÄÄNTÄNYT VESISÄILIÖTÄ niin että se oli rikkoontunut. ja aiheuttanut massiivisen vuodon. Mutta sitten se hurraa huutojen aihe; vuoto on tasan samassa kohtaa kuin edelliselläkin kerralla. Eli se mitä olisin ajan kanssa korjaillut hissun kissun. Nytpäs kävikin niin, että armas vakuutusyhtiöni haluaa välttämättä korjata koko paskan, eli täys lottovoitto. Remonttiin menee siis samat; yläkerran wc ja suihkutilat, ja uuden vahingon myötä KOKO alakerran asunto. Aikamoinen mäihä. Kuivaustoimenpiteitä harrasteltiin kyseisissä tiloissa pitkän aikaa, mutta viime viikolla on kuivurit siirretty pois ja odotellaan että Oy Remonttifirma Ab tulee aloittamaan urakan, joka minun olisi pitänyt alunalkaen yksin hoidella. Että aika juhlavaa, eikös :o))))

Työmatkat ja lasten hoitojärjestelyt aiheutti harmaita hiuksia.. Tässäkin kohtaa hivenen helepotti, kun jokseenkin rahavaikeuksissa kamppaileva äitini muutti alakerran toiseen pikku asuntoon asumaan. Kauheasti pohditutti, että kuinka sitä toisen naamaa niin liki jaksaa, mutta hyvin tää tästä on pötkähtäny käyntiin. Kuitenkin on omat kodit vaikka saman katon alla ollaankin. Äiti lupasi nuorimmaisen hoitaa vielä vuoden kotona, jolloin Villahousu pääsee sitten vuoden päästä aloittamaan eskarin. Nyt syksyllä Villis menee kirkolle päiväkerhoon. (ja odottaa tätä muuten jo kovasti ) ja muun ajan Mamma sitten kattelee näiden perään.

Vähän puolihuolimattomasti laitoin jälleen kerran uuden työhakemuksenkin menemään. Ihan kodin vieressä on hoitokoti, johon hakivat vakinaista työntekijää. Ja kuinka ollakkaan, sain senkin. Aloitan uudessa paikassa 1.8, eli viikon päästä. Nyt kuulin että työsopimustani tehollakin olisi jatkettu vielä yllin kyllin, mutta toisaalta tuo vakipaikka vie kyllä voiton. Varmaan ajatellen syksyä ja koulunaloitusta, niin vallan viisas valinta kaikin puolin. Töissä ei tarvitse pinnistellä niin paljoa, kuin teholla olisi tarvinnut. Eli voi keskittyä enemmän koulunkäyntiin, ja työnkin osaa vaikka unissaan. Toisin kuin teholla olisi ollut.

Että varsinainen elämän muutos pienen ajan sisään. Tästä on taas ihan mukava jatkaa ja kattella eloa eteenpäin Koittas sitä päivittelyäki sit taas enemmän harrastella Tää on kuitenkin vallan kummallinen tapa selviytyä uskomattomistakin vastoinkäymisistä. Kirjottaminen todella on meditaatiota; ihan niinkuin Nataliakin sen on todennut