Taas on mennä rallateltu monta juttua etusuuntaan rustaamatta sanaakaan tänne armaaseen plokihin. Mut koitetaan korjata tilannetta ees hieman.

Viime aikoina on pään sisällä käyny aikamoinen myllerrys. Koittanu sit vaan elää matalalla profiililla päänsä kanssa ja avata niitä asioita ees itelleen. Sanovat, että kun joku läheltä piti tilanne osuu kohalle tai kuolema kolkuttaa ovella, niin ihminen kelaa omaa elämäänsä sellasena nauhana päässään muutamassa sekunnissa. Ei käyny läheltä, eikä ees viikatemies kurkotellu, ja kestoki on ollu suunnilleen minuutti potenssiin satamiljoonaa, mut sellasta kelausta täs on nyt läpi käyty. Kutakuinki alottaen siitä et miks helvetissä mä oon ees syntyny tähän kylmään ja katalaan maailmaan. Mut se nyt taas on niitä asioita joille me ei itte voida mitään, mut se, miten me täällä ollaan ja eletään, ni sille voidaan. Mitä suuremmissa määrin.

Senkin tajusin, että kaikkea ei vaan voi puhua ääneen. On ihan oikeasti ainakin melkein tabuja, joista puhutaan vaan tietyille ihmisille ja hyvin hiljaa. Ja ihan vaan siksi, että itse on tullut sinuiksi juttujen kanssa ja puhuminen niistä, saisi läheisille liian paljon tuskaa ja ahdistusta aikaan. Ne jutut on satuttanu, ja ihan oikeesti kovaa, mut nyt ehkä vois todeta et aika on tehny tehtävänsä. Ne tuntuu etäisiltä, vaikka joskus saattaa kyyneltä pukata juttuja aatellessa. Helppo tie ei ole sinuiksi tuleminen, mutta sitä tietä tuli aika pitkä matka kuljettua. Nyt sitä vaan kelaa et on paljon haudattuja tunteita ja ajatuksia, joitten takia mä olen just mä. Ja miks must on tullu just tällänen kun mä oon.

Viime päivinä yksinäisyys on lyöny naamalle aika huolella. Ja mikä siin on et ku porukkaa on käyny, ni lähdön jälkeen huomaa olevansa vaan entistä yksinäisempi. Vaik enhän mä koskaan ihan yksin oo. Yleensä kuitenki 5 muuta täs samankaton alla hengaa. Mut ne aikuiset. Niitä mä kaipaan. Sitä joka jaksaa kuunnella mun murheet illalla ja sanoa et onhan se päivä vielä huomennakin. Peiton alle menee illalla kylmää pakoon ja yöllä herää omaan parkumiseensa. Ei oo ketään joka herättäs ja sanos et hei se oli vaan unta, vaa itte tajuaa et juudas mikä meteli tääl on, rauhotu ja mee takas nukkumaan. Pyörimistä sängyssä ja aamusta olo ku nukkuneen rukouksella. Life is...

Ja sitä seuraa..Sitähän nyt tuntus olevan tyrkylle asti. Vähän äimänä olen ollut.. Onks must tullu nirso vai mitä, mut ei vaan oikeen oo napannu. Ei osaa aatella et ne ihmiset oikeesti ois musta kiinnostuneita. Mä oon kerran jo eronnu, ni mut voi dumpata uudemmanki kerran katuun ilman tunnon tuskia..? Aika vakuuttava sais olla et mut saa sykähtämään. Ja sit on nää katastrofi ainekset luokka, joka kysyy baarissa klo: 04 et pääsenks mä nuolemaan sun pannua. Siis mitä v.ttua.*&%??? Et jepjep, tottakai, suoraan kysymykseen tuntuu tehoovan vaan oikee suora. Et jos ne vaimoiltaan kysy tollasia himassa, ni ihmekkää oo, jos ei pesää irtoo. Tääki tapaus sattu todellakin pikku joulu aikaan paikallisessa bilepaikassa. Kuinka ollakkaan sormuksia ei näkyny kovinkaan monella. Ja tälle paapalle (ois varmaa voinu olla mun faija) totesin et etköhän siitä lähe nosteleen sen vaimos viekkuun nukkumaan. Tää äimänä kysyy et mist tiesit et mul on vaimo..ja kaks lasta.. tunneks sää ne?? Mut pokalla jatkaa silti vonkaamista. Totesin et pitääks mun olla otettu. Kello on toiaan sen 04 ja oon kutakuinki viimenen nainen ko. mestassa, joka kävelee ees omilla jaloillaan. Että jos on sukset ni nyt vaan ottaa ja suksii helevettiin.

Sit sitä kelailee tollasten jälkeen et miks hemmetissä sitä tulee ees lähettyä?? Kattomaan epätoivon viimosia säteitä. Miks ei vaan oo ja kotiloidu himaansa. Vaan todetakseen et eipä sitä kukaan mua himastakaan hae. Ja mahtuuhan noihin porukoihin aina joku helmiki .. ja tanssiminen toisinaan pienessä pierussa on ihan mukavaa.. ja näkee niitä joita ei tosiaankaan missään muualla kohtaa..et ehkä just siks sitä vaan tulee lähettyä. Yksin on kotona melko kurjaa kuitenkaan istuksia koko viikonloppua, sillon ku lapset ei oo himassa. Eikä kukaan halua mua tulla tänne pällistelemään, ne on ne lapset kuiteski, joita suurin osa haluaa nähhä. Että joo, baarista taidan löytyä seuraavallakin kerralla. Ellen oo ryhdistäytyny ja keksiny et miten noi kutimet taas toimikaan. Kai sitä yksinäänki vaan pärjäilee...???

                        The Police; So lonely