Kuvitteleppa ite.

Silmies eessä pitkä pöytä ja ympärillä kuus tuolia. Herra 2,5 vee juo mehua. Hermostuu, heittää mukin pöydän alle. Mehua palttiarallaa joka paikassa. Äiti kuulee ja näkee, vaan ei jaksa edes pinnaansa pätkäyttää.

Neiti meinaa liukastua maassa olevaan mehuun, ja kaivaa kaapista Jacky makupala vanukkaan. Kanteen jää vanukasta, ja sehän toimii kätevänä leimasimena, että saa vaikka pikku karhun jalan jäljet ikuistettua keittiön lattiaan... Tai monta pikku karhua...

Villahousu karkaa keksipaketin kanssa keittiöstä. Kaatuu ja keksit tipahtavat eteisen lattialle. Juniori perässä. Pesismailan kanssa.(!) Huomaa pudonneet keksit. Ja kas, kaulitsee ne mailan avulla eteisen mattoon. Tuhannen murusiksi.

Äiti kuulee, äiti näkee, vaan koittaa leikkiä kuollutta tai ainakin tajutonta. Näkevänsä vaan pahaa unta. Päättää ottaa koiran ja karata lenkille, ennen kuin lävähtää iso ärräpää.

Vislaus. Kolmijalkanen koira kirmaa portaat alas, liukuu viimeiset askelmat maahan saakka liiasta vauhdista, kompuroi ylös ja kompastuu lattialla lojuneeseen pesäpallomailaan. Pyörähtää turvalleen mailan kanssa ja huomaa maassa olevan keksinmurukasan. Meinaa tikahtua ja selviää pihalle köhien murusia kurkustaan. Edelleen loikkien kolmella jalalla.

Että jepjep. Ei ihan päivä parhaasta päästä. Millään muotoa. Mut olipahan taas yhtä episodia, aamusta viimoseen saakka. Huomenna SAA siivota. Rauhassa. Lapset lähtevät isälleen. Luojalle kiitos tästäkin viikonlopusta.