Koputan het puuta, sillä täl haavaa tuntuukin otsikon mukaiselta. KOKO syksy meni sairastaessa. Enemmän ja vähemmän. Vedettiin hyvällä setillä, ensin iski luupiikki tuskineen jalkapohjaan ja alko lentsu, koklattiin kaikkien onteloitten tulehukset, keuhkokuume ja viimosena virusperäinen aivokalvontulehdus. Happi oli mallia heikko. Uudenvuoden lupausten sijasta tein päätöksiä ja päätös numero 1 oli tervehtyä viimeinkin. Nyt imetään Natalialta saatua Intialaista teho troppia, D-vitamiinia ISOLLA annoksella, ulkoillaan ja nukutaan paljon, mut sen taidon olen toki osannut jo varmaan vastasyntyneestä  Epäilen, että ex-torpan homealtistus on joku syy tälle pitkälle sairasputkelle. Ja työpaikallakin home kukkii ja koristaa kauniisti nurkkia. Että se sitten ylläpitää jotain omaa paskabakteeri kantaa tuol keuhkoissa. Mutta. Nyt vähä nokka tihuttelee, ja silti uskallan väittää, että status on tällä haavaa TERVE. Ja siitä pidetään kiinni ja pirun lujaa pidetäänkin.

Päätös numero 2 oli tehdä kaihertaville työasioille jotain. Muutos tulikin nopeammin kuin osasin edes odottaa. Viime viikolla olin haastattelussa uuteen paikkaan ja sinne siirrynkin nyt 1.2, eli sain kuin sainkin paikan. Jännittää ihan homona suorastaan. Siirryn perusterveydenhuollosta teholle, joten ihan erilaista osaamista tarvitaan. Selviytyminen mietityttää, vaikka perehdytystä toki onkin. Kai mulla jotain potentiaalia on olemassa, kun kuitenkin kaikista haastatelluista päättivät juur mut palkata, että jiihaa sikäli. Uus paikka ja uudet kujeet. Sormet ja varpaat ristissä et hyvin menee.

Entisen duunipaikan (ts. toistaiseksi vielä nykyisen) pomo otti asian "mukavasti". Se ei meinaa puhu enää mulle mitään. Ilmoitti ettei mun mielipiteillä ole muutenkaan mitään väliä. Että kiva ku olit meillä töissä joo  

Parit uuden vuoden PÄÄTÖKSET on vielä vaiheessa, voi olla että kerron jahka saan nekin pallot pikku hiljaa pyörimään. Asia kerrallaan ja näillä mennään. Päätös kuukaudessa pitää pollan pirteenä.

Uus perheenjäsenkin meille tuossa muutti. Karvasta orkesteria meille tuli täydentämään nuori herra nimeltään Vili. Herra on mallia Kleinspitz ja koko on samaa luokkaa kun tuolla toisella karvamaakarillakin. Eli varsin tasavertainen kumppani noin kokonsa puolesta tuolle meidän Onnille. Vili tuli meille perheestä, jossa oli ongelmia ajankäytön kanssa ja niihin aikatauluihin ei koira mahtunut. Ikää on 6 vuotta, eli ihan pennustaei matkaa yhdessä aloitettu. Eikä mulla ihan sellaseen taitas näillä eväillä olla ihan rahkeitakaan. Herra oli tullessaan kovin aktiivinen tuon lantioliikkeensä kanssa tuota toista poikaa kohtaan, eli toissapäivänä käytiin sit eläinlekurilla vähä poistattamassa palleja ja sheivaamassa perää. Nyt tuntuu perse kutisevan ku karvoja sheivailtiin, mutta muuten koiruli on opereissonista toennut oikein hyvin. Eikä oo enää niin latino-meininkiäkään, eli osa haluista jäi kyllä tasan sinne tohtorin roskakoriin. Ei lähe enää liike lantiosta  Vilistä on ollut varsin paljon iloa, vaikkei kauaa meillä ole aikaa viettänytkään. Meinaan kun tuo Onni on aivan älytön laiskajaakko ja varsinkin kun ulkona on pakkasta, niin lenkillekkään ei ole voinut lähteä. Paino taas vähä nous talven ja pakkasten tullen ja lenkit lyheni lyhenemistään, kun ei herraa saanut hangessa eteenpäin. Nyt kun on aina innokas uloslähtijä taloudessa, niin se ei ole kaverillekkaan enää ongelma. Onnikin lenkkeilee siis taas oikein ilolla. Eli taas alkaa lenkit olemaan kunnon pituisia ja liikuntaa saa niin koirat kuin ulkoiluttajatkin. Ja sepäs on vasta mukavata.

Päätös numero 3 oli liikunnan lisääminen ja hitaasti mutta varmasti on sekin aloitettu. Koirat hyvänä apuna. Ite asiassa sain muuten itelle ostettua monotkin ja meinasin oikeen vallan repästä ja käydä tänä talvena kokeilemassa hiihtoakin. Viimeksi hiihdellyt seiskaluokalla ollessa.. jepjep.

No eihän siinä muuta ku hyviä talvisia ulkoilukelejä kaikille ja paljon vastustuskykyä kaikkia mahollisia pöpöjä vastaan. Pitäkeehän pyörät pyörimässä ja nauttikaa talvesta. Hola!