Oon ollu kirjottamista aloittamassa MOOOONTA kertaa. Joka kerta turhaudun siihen, kun en osaa aloittaa, en tiedä mitä rustaisin. Tässä kohtaa huomaa sen, kun on liiaksi taukoa, niin kynnys aloittamiseen on korkeampi. Ajatukset kovastikin paljon sekavampia. Mutta jos se tästä taas käynnistys. Tai sit se vaan on käynnistymättä ja on pohdittava ihan muita purkukanavia kuin blogaaminen :oP

Arki rullaa painollaan. Yllättävän vähän tuntuu vuorokaudessa olevan noita tunteja, kun pyöräyttää työpäivän, kauppareissut, ruuanlaiton, läksyt ja lasten harrastukset läpi. Suurimman osan aikaa seurana on tunne että vä-syt-tää. Tosin tää syksy aika antaa oman lisämausteensa tähän väsyttämiseen. Ja tunnetusti olen myös yökukkuja, eli uuden rytmin hakemisellakin voisi tehdä ihmeitä. Tosin yöllä, kun lapset nukkuvat, on vaan niin kertakaikkisen ihanaa istua ja möllöttää ihan ilman että kukaan haluaa musta mitään. Vapauttavaa suorastaan. Eli empä taida niistäkään omista hetkistä haluta luopua. Ota ny tästäki selevää :oD

Erosta tuli kuluneeksi kaksi vuotta. Aika on kulunut yllättäen aika nopeasti senkin suhteen. Ja tehnyt tehtävänsä. Tällä haavaa välit Äxään ovat hyvät, ja kommunikointi on helppoa. Taas toivotaan että näin on jatkossakin ja miksikäs ei olisi? Lasten kulkeminen kahden kodin väliä on luontevaa, ja lapset menevät isälleen mielellään.  Ainoa harmittava asia on edelleen taakse jäänyt talo. Sen tarina vaan jatkaa kulkuaan. Tällä hetkellä talo on myynnissä ja koitetaan nyt viimein päästä siitäkin rasitteesta eroon. Kunnan kannasta korvauksiin ei ole kuulunut mitään. Lakimies on vaateen sinne päin rustannut alku syksystä. Eli mielenkiinnolla tätä oottelemma. Hivenen verran riipasee maksaa lakimiehen palkkioita, kuntotarkastus maksuja, kiinteistöveroja, sähkölaskuja, vesilaskuja ja kaiken hyvän lisäks lainanlyhennyksiä ja aivan totaalisen tyhjästä. Mutta tässäkin vois sanoa, että on edetty. Huoli on Äxän kanssa yhteinen ja maksut ja muut kommervenkit aiheesta on pystytty jakamaan. Ei ole tarvinnut enää ahdistua ihan yksin, niinkuin aluksi tuntui.

Tukiperhe sopimus purettiin. Kävikin niin, että tukiperheessä tuli terveydellisiä asioita, jotka syövät siellä päässä energiaa nyt ihan riittämiin. En voi kuin toivoa, että asiat selkenevät ja ratkeavat mahdollisimman hyvällä tavalla. Tilanne elää ja toivottavasti ei ainakaan huonone!! Sopimus purettiin siis tukiperheen pyynnöstä. Olen tästä jopa ihan hyvillä mielin. Alunperin kun sopimusta ruuvattiin kuosiinsa, oli puhetta taakse jääneestä kesästä ja siitä, että minulla ei ole lomaa, ja lasten oleminen suorastaan pelotti. Keväällä mietitytti myös isän osuus lasten tapaamisissa, mutta niistähän hän on pitänyt hyvin kiinni ja auttanut jopa tarvittaessa muutenkin. Kun sopimus sitten minulle asti saapui, niin yllätyin siitä, että siinä lukikin kesän tukiperhejakson lisäksi että joka kuukausi yhtenä viikonloppuna. Kun lapset ovat jo nyt isällään sen kaksi viikonloppua, niin tuntui vähän kohtuuttomalta, että menetän vielä kahdesta jäljelle jäävästä vapaasta toisen, jolloin vapaa-aikaa lasten kanssa ei ole kuukaudessa kuin kaksi päivää. Ja se jos mikä, olisi syönyt miestä. Että kun pointtina kuitenkin oli äidin jaksamisen tukeminen arjessa, niin minusta se ei tue, että äiti pyörittää pelkkää arkea ja kaikki vapaa aika lasten kanssa minimoidaan. Eli oikeastaan olen siis hyvinkin tyytyväinen että viikonloput säilyvät ennallaan. Ja kesästä selvittiin hienosti ilman sen suurempia kommelluksia. Ilman tukiperhettä näin hyvin se ei varmasti olisi mennyt. Eli se huolen aihe selätettiin 10-0. Siinä vaiheessa uuden tukiperheen hankkiminen lienee ajankohtaista, JOS isä jostain syystä jättäisi lasten tapaamiset kokonaan väliin. Tällä hetkellä oma tunne jaksamisesta on sellainen, että hyvin pärjätään näilläkin eväillä. Että etusuuntaan, sano mummo lumessa.

Villahousun kanssa tässä vietellään aurinkoista aamupäivää. Muut lapset ovat koulussa, ja itte iltavuoroon menossa. Vien Villiksen päiväkotiin ennen iltavuoroa, ja haen pois sitten kympin aikaan kun vuoro loppuu. Villis nauttii noista iltavuoroista päiväkodissa ihan simona. Asiaan varmasti vaikuttaa se, että lapsia iltavuoroissa on ihan selkesäti vähemmän kuin aamuissa. Luonnollisesti. Ja kuulemma parhautta päiväkodissa on myös se että Neiti ei enää ole siellä. Herra saa yksinänsä olla kukkona tunkiolla :oD

Neitin koulun käynti on käynnistynyt hyvin. Ekaluokkalaisen tarmolla on menty ja mennään. Ope on ihana ja läksyt on kivoja ja kaverit on kivoja ja ruoka on hyvää ja kaikki on niiiiin jees. Toivottavasti sama tatsi säilyy jatkossakin :o))

Esikoisen koulunkäynti sujuu myös, ihan niinkuin tähänkin asti. Kokeista tulee pelkkiä kiitettäviä, eli ei pahassa jamassa hänenkään asiansa. Herra pääs syksystä aloittamaan opinnot Rock koulussa, bändin kanssa ja on tästä asiasta aivan tohkeissaan. Herra kitaristi :o))

Jannu myös pärjäilee koulussa varsin hyvin. Alakoulun viimeinen luokka menossa ja koulunkäynti on varsin sujuvaa. Olivat leirikoulussa Ahvenanmaalla viime viikolla ja se oli ollutkin melkosen iso juttu. Ikään koskaan milloinkaan ei ole meiän Jannua saanut kukaan hermoilemaan mistään asiasta. "Talvisodan henkeä" sanoi opettajakin. Vaikka pommi tippus viereen niin Jannu huolehtisi ympäriltä asiat kuntoon ja tyynen rauhallisena jatkaisi matkaa. No leirikouluun lähtö teki muutoksen. Ensi kertaa näin kuinka joku voikin hermoilla ja isosti. Jännitti niin kovasti se lähteminen että tavaroiden pakkaamisestakin meinasi tulla vain iso episodi. Mutta matkaan siis pääsivät ja jännityskin viimein laukesi ja leirikoulu oli ollut onnistunut. Jiihaa.

Juniorin kolmasluokka on käynnistynyt rauhallisemmissa merkeissä kuin viime lukukausi. Läksyjen kanssa on välillä vähän sanomista ollut, mutta muutoin herra on käyttäytynyt varsin mallikelpoisesti. Kavereitakin on enemmän ja ulkona oleminen on nyt in. Ja kaverit ovat omaa ikäluokkaa, joten jututkin ovat kaikenkaikkiaan jollain tasolla hyväksyttävempiä. Kyllähän tuo edelleen keksii vaikka ja mitä konnuuksia ja kaikenkaikkiaan on lapsista muutenkin herkin kaikelle uudelle. Itku tulee ihan yhtä herkästi kuin naurukin. Mut joo, se on meirän herkkis <3

Että joo. Kurkkukipusena on menty tässä jo yli viikko etusuuntaan. Tänään meinasin vielä töihin selvitä, mutta lääkäriaikaa pitäis varmaan koittaa saada ja troppia. Aika selkeet poskiontelontulehdus/kurkunpääntulehdus oireet ilmassa. Kuume vaan puuttuu. Johan tässä taas on sairastettukkin. Ensin poksahti jalkapohjasta jänne ja siellä olikin sit mahoton tulehus kaiken hyvän lisäks ja saikkua vaan pukkas ovista ja akkunoista. Pari viikkoa meni hyvin, vaan sit repes lihas aika pahasti samaisesta jalkapohjasta. Rasitusvamma koko jalkapohjassa muutenkin, eli siksi sattuu ja tapahtuu. Ei niin kiva vaiva. Joskohan se tästä helpottas kun loppui tuo pesäpallokausi. Hyvin se kausi menikin ilman suurempia sattumisia, kunnes tuo jalka alkoi vaivaamaan. Työssä seisominen ei helpota tilannetta parantavasti siis yhtään toki myöskään. No sit iski 40 astetta kuumetta ja armoton lentsu. Se meni ohi ja lentsuki melkeen katos ja nyt se jysähti uudestaan. Kuumetta ei ole mutta röörit melkoseisen tukossa. Ei vaan oo saikkua raatsinu lisää hakea, kun sitä tuntuu olleen tässä niin ruhtinaallisesti muutenkin. Jotenki noloa. Mutta kai se on lisää otettava, jos ei ala pää selviimään.

Mittees muuta ku mummolle suuta. Jos sitä koittas taas päästä turisemaan tässä ihan vallan lähiaikoina, ettei ihan näin pitkiä pausseja taas jäis väliin täällä blogissa. Muittenkin blogien seuraaminen on ihan jäänyt, ei vaan ole jaksanut, pystynyt kerinnyt. Mukamas.. Mut ny me painutaan kirppikselle tuon Villahousun kanssa jotta selvitään myös syömään ennen päiväkotiin lähtöä. Jotta soon moro!!!