Sen kerran kun tänne oisin päässyt pitkästä aikaa rustailemaan, niin eiköhän koko vuodatus ollut remontissa. Toivottavasti saivat uusia kivoja juttuja aikaiseksi :o)))

Mutta siis. Eloon ei ihmeitä taasen kuulu. Viime viikollahan koin valaistuksen ukkelin poli käynnin aikoihin, että töihin käy mieli. Ja sinnehän sitä sitte eksyin, kun osastonhoitajakin oli varsin myötämielinen nopeasta töihinpaluusta. Nopeammasta ainakin, mitä oltiin alustavasti sovittu :o))) Töissä on ollut suorastaan kivaa! Jännitti mahottomasti että miten siellä taas pärjäilee pitkästä pitkään aikaa, mutta aika hyvinhän ne asiat siellä palailee mieleen . Vähä meinas pikku asiat, niinku pvk:t ja plv:t mennä sekasin. Pikku asioita joo ;oDDD

Töissä käynti on tuntunut jopa niin kivalta, että ihan vakavasti harkitsen osallistumista saikkarin opintojen hakuihin nyt huhtikuussa. Et jos jatkais opiskeluja aikuispuolella ja valmistus sit viel ihan sairaanhoitajaks. Toisaalta, töitä ky piisaa lähihoitajanakin. Oikeestaan se mikä tän homman nyt ratkasee (taas kerran) on ukon poli aika huhtikuulla. Että mitä tuolle jalalle nyt oikeen tehdään ja millä aikataululla. Minkälaista saikkua tässä ois sit vielä odotettavissa. Puol vuotta kotona on aika pitkä aika, mutta alkusoittoa vasta. Mulla on jotenki sellanen tutina että syksystä alkas jalka olee siinä kunnossa että työkykyäki löytys, mut jos siihen nyt kovasti aletaan operaatioita harrastamaan, niin voi tosiaan mennä vaikka vuoski vielä. Tai kaks. Riippuu miten luutuminen on edennyt. Viimeks jopa hyvin, mutta yksi kohta on luuta vailla. Ja sen kohtalo ratkasee nyt paljon. Mutta ukolle pointsit kotiin. Se on lopettanu tupakan polton. Seki varmasti edesauttaa paranemis prosessia-. Nyt on jo vissii kuukaus menny ilman tupakin tupakkia.

Lapset on ottanu töihin paluun aika mukavasti ja itelläki on ollu sen myötä kiva olo, kun ei muksui tarvi aamusta herätellä ja kuskata mihkään. Paitsi et enpäs mä töihin ois ees lähteny, jos hoitoon tarviis kuskata. Syksystä taas helpottaa sit senki suhteen kun Juniori alottaa koulun, ni jos sitä työntekoa meinaa jatkaa, niin ei ole kuin kaksi hoitoon vietävää. Vuoden ku selviäis viel kotosalla, ni sit ois jo neitiki eskarissa.. Mihin tää aika meneekään. Ihan siivillä.. Villahousu ei perään juur itkeskele, mutta kun töistä kotiudun, ni on taattu takiainen mulla. Visusti pysyy kainalossa tai ainakin ihan lähellä koko aika, eikä meinaa silmistään päästää. Nukahtaa mieluiten syliin, nautiskelee ihan viimoseen asti äipän sylkystä. Ihana pieni mies.

Onni on ihan isännän koiruus. Ei meinaa uloskaan lähtee jos mää pyydän. Aamusta kyllä, kun kukaan muu ei oo hereillä, mut päivällä kattoo ukkoa anovasti, et onks ton emännän matkaan pakko mennä. Et niin se vaan koiruliakin myöten vähä vaikuttaa uudet kuviot.

Lapsilla ois hiihtolomaa nyt ens viikko. Ohjelmat on vähä vähissä, kun ei tuota luntakaan juur piisaa. Jannu lähtee pariks päivää leirille, mut muuten melkeen ihan vaa himassa oleillaan. Jos vaikka koittas ees Villen viidakkoon päästä temmeltämään. Riippunee vähä ilmoista..ja omasta jaksamisesta. Ei se ihan ilman väsyä oo sujunu tää uus arki. Kyllä oli ihana tänään aamuvuorosta kotiutua ja vetästä puolen tunnin tirsat, enneku alko muuta puuhastelemaan. Ja nyt ku painuis ajoissa nukkumaan, ni selviäis huomenna taas aamuvuoroon. ja herranjestas. Huomennahan on sit maanantai. Eli enstekshän se ois viel Jannun leirikamat pakattava...Vähänkö on tää sisäinen kalenteri sekasin.