Voi että näitä hetkiä. Täysikuu pitää valveilla, päivät on yhtä hulabaloota ja päässä liikahtaa sadasosasekunneissa vastauksia kaikkiin kysymyksiin mitä maa päällään kantaa. Oon ihan ristiriidoissa itteni kanssa. Tälläsinä hetkinä muistaa sen miksi olisi niiin ihanaa, kun rinnalla olisi joku toinen. Toinen aikuinen.

Lapsille vois taas sanoo et hyvin te vedätte. Kukaan ei kuuntele mua, tai jos kuuntelee, niin ymmärtäminen on jossain muualla. Puhun seinille, pauhaan ja räyhään. Ilman että ketään edes kiinnostaa. Jos nyt kävelis tosta ovesta ulos, eikä koskaan enää palais. Ni huomasikohan ees kukaan. Enpähän vaan jaksa uskoa. Onni ehkä saattas haukahdella perään..?

Annoin pienemmille välipalaksi vadelmia. Sanoin, että lisää saa, mutta ite ei saa ottaa. Äiti tulee laittamaan. Käännän selkäni tasan kahdeksi minuutiksi ja kuinka ollakkaan on keittiön lattia punaisenaan puoliksi sulaneita vadelmia. Ja kuinka ollakkaan niitä löytyy myös käytävän matolta, vessan lattialta, makkarista. Punaista vadelmaa liiskaantuneena ja mehuna ihan pitkin ja joka suunnassa. Kiehuttaa. Neitin pistän siivoushommiin, ja kuinka ollakkaan punainen väri vaan leviää laajemmalle. Parempi siis ottaa rätti omaan käteen ja hoitaa homma pois jaloista. Vessan siivouksen jälkeen palaan keittiöön, ja siellä onkin punaisen tilalle levinnyt uusi väri.. Ruskeat kidesokerit on sitte levitelty pitkin lattiaa. Ihan jees. Kiitos Villahousu. Ja herra vastaa; Ole hyvä.

Juniori pelaa omassa huoneessaan sählyä. Pallottelee ikkunoihin niin että kolina käy. Sanon kerran, sanon toisen, huudan kolmannen ja karjun neljännen kerran ja homma vaan jatkuu. HALOOOOO; Onks Valooooo?????? Ymmärrätsää kun mää puhun sulle???

Esikoinen kaivautui peiton alle nukkumaan. Kuhan ei kipiäks ois tulossa. Teki sen toki vasta sen jälkeen kun oli tyhjentänyt puolet jääkaapin sisällöstä. Oli siis välipala aika. Mä en tajua miten tohon mieheen mahtuu tota pöperöö, eikä se vaan ees näy missään.

Jannulle saa vääntää rautalangasta et mitä saa tehä ja mitä ei. Kun ei satu eikä särje sinne leikkaushaavalle, niin ei voi toinen tajuta et miks sitä kuiteski pitää vielä varoo. (Haava oli muuten ISO, eikä mikään pieni, niinku luulin..) Tikit nappasin pois viime viikolla, mutta haavan loppupää on auki. Nyt näyttää vahvasti siltä, ettei se sulkeudukkaan ilman apuja. En vaan tiedä vielä miten sen kanssa nyt kannattas tässä toimia. Kai se on leikkaussalissa siistittävä reunat ja suljettava sen osalta uudelleen. Saa joku tohtori asiaa vielä ihmetellä, jos nyt ei parin päivän sisään ala mitään tapahtumaan.

Ja Onni boy.. Päätti sit paskoa mun puhtaitten pyykkien päälle. Josta tuliki viel mieleen meiän Gerbiiili kaksoset. Heistä toinen osapuoli meinaan otti ja potkas tuossa tyhjää. Tais tulla ikä vastaan. Nyt vaan ihmetellään, et kuinka kauan tuo toinen jaksaa porskuttaa menemään ilman kaveria. Ei taida silläkään elinaikaa enää kauheita olla. Samasta pentueestahan nuo olivat.

No daa. Jos koittas taas jatkaa. Auttasko asiaa jos vaan vetäis taas peiton korviin.

                 Tea: Puhu mun kädelle