Ihan vaan kuvaannollisesti.. Joku aikakausi päätty sit viime viikolla. Ex muutti omaan kotiinsa. Viikonloppuna ois lasten vuoro mennä uuteen kotiin. Eli tiedossa on eka iskä-viikonloppu. Mä oon se lähivanhempi. Niin kai ne virallisesti sanovat. Uus tilanne, uudet kuviot. ja mua jännittää. Miks?? Ni en osaa vastata. Joku täs vaan kovasti minuu jänskättää. Kai se on vaan se uus tilanne. Lapset kylläkin oottaa innoissaan.

Yöt on varsinaisia liskojen öitä. Liian monta asiaa vaan pyörii mielessä. Nukkuminen ei ihan meinaa aina luonnistua ja jos luonnistuu, niin aamusta olo on kaikkea muuta kuin levännyt.Toisaalta asiat alkaa pikku hiljaa malliintua pääkopassa, ja jonkunlainen The Plan alkaa muodostua. Joku malli ja ajatus, miten tää elo tästä etenee. Epätietoisuus on se kaikkein katalin kaveri, se saa ihmisen jokseenki jähmettymään paikoilleen. Ja se ei oo kiva tunne. Mut päivä kerrallaan, valoa kohti. Tekemällä moni asia helpottaa. Moottoria pyörittämällä se akkukin latautuu, on yks viisas Eija kerran sanonut. Ja tottahan tuo turisi.

 

Image Hosted by ImageShack.us

Eniten lämmittää kun joku ihminen aidosti kysyy et mitä kuuluu. On aidosti läsnä. Kuuntelee. Se tuntuu hyvältä. Ja sit kun saa asioita hoideltua, niitä arkisimpiakin, jokapäiväisiä. Seki tuntuu hyvältä. Se aloittaminen vaan on välillä niin pirun vaikeeta olevinaan. Mut tunne siitä kun saa jotain aikaseks, ni on aika voittaja fiilis.

Tunteita on tullu mietittyä monelta kantilta. Ne ei ookkaan ihan helppoja juttuja. Mut niitäki alkaa ymmärtää kun tarpeeksi pohtii. Aika tuntuu auttavan. Kai täs on itekki kasvanu ihmisenä ainaki sen metrin..? Toivoa ainaki sopii. Ekaa kertaa elämässä tuntuu siltä, et nyt mä oon aikuinen. Erinomaisen outoja ajatuksia O_o Vaan ajattelen, siis olen..

Tänään oli taas aikast hyvä päivä. Auton osalta sain paperiasiat hoidettua, yhdistysasiat sai taas hetkeks mallille, kummipoika täytti pyöreitä ja on vaan vanhetessaankin aina yhtä ihana. Ystävän kanssa puhuttiin vakavia, ja pieniä välähdyksiä siitä et mikä onkaan elämän tarkoitus, alko taas muistua mieleen. Elämän tarkotuksen mä lupaan julkasta heti kun saan mun ..hmmm..tieteellisen tutkimuksen .....aiheesta valmiiks.

Elämä on lopulta "peace of cake", kun vaan käsittää sen et ketä kannattaa miellyttää ja kenen kanssa kandee tulla juttuun. Peiliin katsomalla usein ongelmien syntyperä selkiytyy ainakin isoissa määrin. Ittensä kanssa ku juttuun tulee, niin se on yleensä se iso juttu kaikessa muussakin kanssakäymisessä. Sitä voimaannuttavaa antia vaan joskus tarvii; Mä oon hyvä, mä kelpaan ja mä osaan. Vaik se ei aina ihan tuntuskaan siltä. Mut et kun on itelleen armollinen ja riittävän hyvä oma itsensä, niin mitä siinä lopulta kellään muulla on sanomista. Ei niin mitään. Ja sen kanssahan sitä vaan on elettävä.

 

                                            Jani Wickholm; Saat mut uskomaan