Sattumusten suma. Sellasen myrskyn silmään taas ittesä pisti ettei tosikaan. Taas samalla ajatuksella, et miks kaikki sattuu aina samaan aikaan??? Tulipahan masisteltua nyt oikeen koko vuoden edestä samaan rahaan, kunnon itkupotkuraivareiltakaan ei vältytty. Väsymys oli huikee ja sietokyky ei ollu mulla ihan tästä maailmasta. Tavallaan kaikki laukes käsiin viimesillä peliminuuteilla.

Hyvät uutiset lienee siinä, että auto kesti runkutuksen, ja toimii jopa edelleen. Tais kaunis keskustelu ja hellä silitys auttaa, koska nyt ei moottoristakaan kuuluu enää NIIN pahaa ääntä, ja moottorivalokaan ei palanut enää muutamaan päivään. Tosin nyt ei olla ajeltukkaan kuin kaupunki nopeuksilla.

Mutta lapsilta siis koulut loppu. Todistukset oli sitä mitä oli odotettavissakin. Kevätjuhlapäivä oli se viimeinen pisara joka katkas kamelilta selän. Porasin autossa yksinään silmät turpeina peiliaurinkolasien takana surkeaa oloani. Talolle käytiin sanomassa heipat. Auton ikkuna oli auki ja radio raikas. Sattupas sopivasti soimaan Chisun; Mun koti ei oo täällä ja taas porattiin oikeen niinku huolella. Kaikki se paska mitä täs vuoden aikana on läpi käyty lävähti naamalle täpöllä ja aivan puun takaa. Olin aivan rätti-poikki ja puhki. Hyvä kun sain kerättyä itteni ja ajettua lapset turvallisesti kotiin.

Exän kanssa käsitykset lasten tapaamisista on ihan eri planeetoilta. Tapaamissopimuksessa lukee että isä tapaa lapset VÄHINTÄÄN joka toinen viikonloppu ja VÄHINTÄÄN kaksi viikkoa kesällä. No ku isän mielestä se ei tarkota et se on niinku minimi, vaan iskän mielestä se on se maksimi. Et jos joskus tapaa 6 vrk kuussa, ni se on taputusten arvonen TAPAUS suorastaan. Se on pankkiin pistettävää pääomaa, jonka voi vähentää niistä 4 vrk:n tapaamisista per kuukausi. Et jos lapset todella vietti kaikki 4 vrk isällä esimerkiks pääsiäisenä, niin se sitten tarkoittaa että isä voi periaatteessa jättää yhden kuukauden tapaamiset tapaamatta. Vaikka kesäkuun osalta. Ku on lomaki ni ei ehi. Se ei ollut se positiivinen asia, kun tapas omat lapsensa, ja että MINIMI on täyttyi, vaan se oli tuskallinen kiitos siitä, että joutui kestämään OMIA LAPSIAAN kaikki 4 VRK putkeen. Right said Fred. Näinkö se homma etenee???

No mihis se johtaa. Tai johti. Äiti on ihan vitun väsyny. Äiti soitti lastenvalvojalle, et mitä tehdä ku ei vaan jaksa. Eihän siinä kummempia. Äitin kun on pakko jaksaa. Isää ei voi velvoittaa että tapais lapsia jos isä ei halua. Ei ole lasten edun mukaista laittaa lapsia paikkaan, jossa heitä ei haluta tavata. Äiti poraa taas vähä lisää ja jyystää ranteitaan auki silkasta väsymyksestä. Ainoa vaihtoehto on isän kieltäytyessä tapaamisista, on etsiä lapsille tukiperhe. Sijoittaa lapset sellaiseen paikkaan, jossa heitä halutaan tavata. Eipä ole kättä ojentavia sukulaisiakaan lapsia yökylään ottamassa, eli eikus tukiperhettä etsimään. Rankka päätös, mutta ainoa vaihtoehto omalle jaksamiselle. Kyllä sitä kummasti vois joskus ottaa sen etä vanhemman roolin ja elää vaikka pellossa jonkun viikon sen 24/7, mutta jumankekka, et mulla tulis tota apinalaumaa silti ikävä. Et siinä missä se kysyy voimia ja jaksamista, niin se antaa myös paljon. Se antaa perspektiiviä niin moneen asiaan, ja pitää jalat maassa vaikka millanen myrsky kävis ympärillä. Nuo on se reality, voimavara, joka jaksaa pitää pinnalla. Ankkuri arjessa.

No Mr. virtuaalivappuheila sitten. Sekin oli, ja se meni. Sillekin arki apinalauman keskellä oli liikaa. Jänisti? Asia johon ei saa koulutusta, vaan sen kanssa ois vaan opeteltava elämään, päivä kerrallaan. Kyllä siinä heikommat kelkasta aika nopsaan tippuu. Onhan se rumbaa, mutta en mä lapsille koskaan isää hakenut, sellainen niiltä jo löytyy. Vaan toista aikuista rinnalleni, antamaan tukensa ja olemaan hyvä, kun elo kolhii kulkijaa. Niin moni asia heilan kanssa osu ja uppos niin täysillä, et välillä piti miettiä hetki, et onks se mies ollenkaan. Suurta haikeutta ja ikävää tunnen vieläkin. Ja jos herra oven taakse joskus vielä eksyy, niin ei se sinne oven taakse jää. Toivottavasti ystävyys säilyy. Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä. Tuntuu mahdottomalta aatellakaan, et joku viel kohdalle oikeesti osuis, tuo oli niin ainutlaatuinen heebo, et ei paremmasta väliä  

Että sikäli, kummasti olin yhtäkkiä aivan yksin ja ympärillä pelkkää pimeää. Olo oli toivoton.

Raha-asiat on hanurista. Niin syvältä, ettei oo hetkeen ollukaan. Muuton takia kaikki mahdolliset raha hanat sulkeutu hetkeks, vain alkaakseen kohta uudestaan. Mutta kolmen viikon rahattomuus, sai aikaan taas lisää epätoivoa. Laskut kerääntyy ja erääntyy. Eipä mulla ole kuin 2 laskua rästissä, mutta kun summat on isoja, ni ahdistus painaa lysyyn. Kun on halunnut ja hoitanut asiansa tunnollisesti, niin tällänen odottamaton takapakki ei tehny kauheesti hyvää. Eilen oli jo voitonriemuiset fiilikset, kun sai rästiä pois päiviltä ja suma selkeytyi huomattavasti. Vähä jäi ruokarahaaki tilille, vaan tajutakseen että lasten uimakoulut vaati maksajansa. Sen verta viel jäi uupumaankii, et oli pakko ottaa puhelua velipojalle, että hjälppa mig, ja sepäs helppas. On se vaan ihana mies, tuo velipoika. Pääs sit lapset uimakoulunsa normi aikataulussa alottamaan, vaan ruokarahaa ei sit jäänykkään. Onneks pakkasesta ja kuiva varastosta löytyy murua rinnan alle, jos sillä vaikka sinne ens viikkoon potkittas menee. Ja potkitaanki.

Mutta kahen päivän poraamisen jälkeen alko se aurinkoki taas löytämään tiensä risukasaan. Kun ei kello soi enää 5.45, kun voit vielä 10.00 kääntää kylkee, ja ahdistus ja pelko kaiken reisille menemisestä ei vainoa joka sekunti niskassa. Niin sitä taas jaksaa jatkaa. Kahen hyvin nukutun yön jälkeen löyty taas se elämänilo ja energia sieltä kellarin kätköistä. Vielä kun sai kämpän kahen kuukauden terminaalivaiheen jälkeen siivottua, pihan laitettua, nurtsin ajettua ja kaikki rästissä olleet työt tehtyä, niin se ahdistus alkoi helpottamaan ja hymykin palasi.

Onnea on loma, auringonpaiste, kiireettömät aamut ja lämpimät illat. Lasten nauru ja nahina. Koiran hännän heilutus ja lämmin kuono jalkaa vasten nukkumaan mennessä. Kun saa vaan olla. Mukavat muistot, jotka lämmittävät pimeimpinäkin öinä. Että itse asiassa, elämä ON ihanaa.