Sterilisaatio-leikkaus on ohi. Eilen oltiin elävien kirjoissa nipin napin, mutta tänään mennään jo rutkasti paremmalla puolella. Vaan miten kaikki kävikään..?

Eli sunnuntain suihkulla valmistauduttiin leikkaukseen. Maanantai aamusta menin Leiko-osastolle odottamaan operaatiota.Vaihdettiin leikkausvaatteet ylle ja vaan odotettiin. Aika piinallista vaan istua ja odottaa. Torkuttuakin tuli, penkit sentään oli pehmoiset ;o) Viimein herra tohtori kutsui. Käytiin operaatio vielä kertaalleen läpi ja keskusteltiin mielenmuuttumisesta ja muusta sen sellaisesta.Tohtori vielä muistutteli mieleen että tässä on kymmenisen pitkää vuotta edessä. Joskus voi päätös päästä harmittamaan. Mutta mistä ihmeestä sen harmistuksen ja mahdolliset ihmismielen liikkeet voi tässä tietää?? Nyt on vahva tunne siitä että näin haluan, ja tämä on oikein mutta muuttuuko mieli. Sen kertoo vain ja ainoastaan aika. Joskus saattaa vielä iskeä harmistus. Saletisti iskeekin.

Herra Tohtori oli paksupohja silmälasit omaaava proffa, hieman hymyn karetta herättävä ilmestys. Luottamus heräsi onneksi heti. Napsittiin muutamat pillerit kitusiin ja siirryttiin leikkaussaliin. Salissa kiipesin pöydälle makoomaan jalat kattoa kohti ja sain päälleni lämmitettyjä vilttejä. Tippakanyyli käteen ja nuppi sekasin. En muista edes saaneeni maskia naamalle kun uni jo koitti. Ehdin pohtia että tältäkö tuntuu kuollessa..

Seuraavan kerran alkoi silmät aukeamaan heräämössä. Yskitti ihan hirveästi eikä puuskalle meinannut tulla loppua. Huulet olivat liimassa, eikä suuta meinannut saada auki. Itkettikin. Torkuin ja havahduin. Ensimmäisenä yritin katseella löytää kellon. Oli puhe, että salissa menee puolisen tuntia ja heräämössä hiukan lisää. Että ollaanko pysytty aikataulussa.. No kello olikin jo ihan hurjasti enemmän. Jotain oli mennyt pieleen pohdin ja torkuin taas. Viimein sain silmät auki ilman että kaikki pyöri ympärillä. Hoitaja vieressä rauhoittelee. Kertoo missä ollaan ja jutustelee niitä näitä. Yskitti taas ihan hervottomasti. Lääkäri tulee luokse kertomaan leikkauksen kulkua.

Olin nukahtanut hyvin, mutta kesken kaiken hengitys olikin unohtunut. Hengitys spasteja, sanoi lääkäri. Kysyi jäikö pelottava olo. En minä mitään ollut tajunnut. Hyvässä pilvessä vaan ollut. Oli survottu väkisin maskia naamalle ja annettu happea, ja lopulta kiinnitetty hengityskoneeseen ja maski teipattu naamaan kiinni. Siitä siis liimaiset huuleni. Yskiminen kuulemma johtui kurkussa olleesta hengitysputkesta.

Leikkauksen kulku: navan kautta sisälle, kaasua peliin näkyvyyden parantamiseksi. Filshien klipsit paikoilleen. Kaasut pois ja napa umpeen. Kohtuun ei kajota hengitysongelmien vuoksi.

No, sit olikin tarjoilun vuoro. Sain mehua ja pääsin sängystä ylös. Taas särkylääkettä tabletti muodossa kitusiin. Ainoa asia mielessä oli että nyt kotiin ja kiiruusti. Huipsuttikin, mutta vakaasti päättäneenä nousin vessaan ja syömään vähän lisää. Jos en syö, en pääse kotiin, hoki hoitaja. Söin, kävin vessassa, poistin itse tipan ja soitin kotiin. Nyt hakemaan. Hopihopi. Omahoitajani oli tauolla, ja ilmoitin vaan heräämön toiselle hoitajalle, et tää läks. Hakija tuli. Eipä tuo estellyt ja pääsin lähtemään. Sain panacodia matkaan iltapalaksi ja kotihoito ohjeet. Kotiin pääsin, vaihdoin vaatteet ja painuin pehkuihin. Olin aivan taju kankaalla ja hämärästi tajusin kotona olevani- . Taas itketti ja vähän pelottikin. En tiedä mikä, mutta omaan sänkyyn oli ihanan turvallinen päästä. Uni tuli ja sen myötä ah niin autuas olo. Kotona oli hyvä olla. Yöllä alkoi särkemään melko rankasti. Tabletteja kasa naamariin, ja jo taas helpotti. Nyt vähennellen painkillereitä on päästy tätä päivää jo pitkälle. Hartia särky vaivaa. Johtuu kuulemma vatsaonteloon laitetusta kaasusta, ja pallean liikuttelusta. Menee ohi. Hope so, ei tunnu kauheen kivalta.. Kyllä tää tästä, toipuminen on hyvässä vauhdissa. Nyt suihkuttelemaan napaa, ja koisimaan. Kyllä oma sänky vaan on maailman paras paikka!! Uskokaa pois!