Oottekos muuten koskaan pohtineet että kuinka paljon kipua voikaan ihmisen päivään mahtua :oS

Nojoo, aamuhan alkaa normaalisti niin että pienet jalat (Lue=Villahousun jalat) uppoaa kylkeen. Ei vielä niin paha kuin se, että jos et nouse, niin löydät pienehköt sormet sieraimistasi nykimästä ja se jo sattuu. Kädet ehtii yleensä nykästä vielä tukastakin, yleensä niskavilloista, ennenkuin äiti on sit jo varmasti hereillä. Useana aamuna tässä kohtaa siirrytään vaiheeseen eväät..tässä kohtaa aamu tissitys. Mikä onkaan ihanampaa kun lykätä herralle eväät suuhun ja avot kun juur meinaa uudestaan torkahtaa, niin pienet naskalit iskevät kiinni nänniin niin et oksat pois. Tässä kohtaa ei ole enää puhettakaan siitä, että väsyttäs. Nyt jo itkettää.

Väsymistä ilmassa ja syliin on pakko päästä, mikäpä mukavampaa kuin kouria pienillä lähmä ällö näpeillä äiteetä niskavilloista. Nyhtää väkisin kaulakorua kaulasta ja varovasti haukata vähän korvastakin. Käännetäänpäs herra syliin istumaan ettei kädet yllä satuttamaan. No siitä onkin sit loistavan hianoa ottaa ja pompsahtaa yht äkkiä ja varoittamatta yläsuuntaan, jolloin pään kolahtaessa leukaan voit olla varma, että tekarit heiluu.

Sit naaman raapiminen tuntuu olevan mahdottoman miellyttävää puuhaa, ja silmien metsästäminen päästä. Pienillä sormilla saa kummasti kippeetä aikaan. Auta armias jos on kynnen leikkauksesta enempi ku viikko O_o

Nukkumaan mennessä löytyki uus kidutus kohde.. Maha makkarasta sai kans mukavasti napattua naskaleilla kiinni. Nahat läks, kirvely jäi. Karvaita kyyneliä vois vuodattaa. Mut tähänhän on jo tottunut, kipu katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin..tai sitä ei huomaa kun koko aika on jotain muuta puuhaa..?