Ihme kooma ja kohmelo päällä. Epätoivonen tunne että mikään ei etene. Teet tai oot tekemättä mitä hyvänsä, niin aina jää iso osa hommista iiii-han vaiheeseen. Sellanen tunne ku suossa juoksis ihan täysii, mutta liike on ku hidastetussa filmissä. Vähänkö ootan jo kevättä ja valoa. Kyllä tekis meinaa gutaa!

Huominen tuo taas tullessaan uusia tuulia. Toivottavasti mukavia sellaisia. Extempore raha-asioita pyöritellessä tein päätöksen, joka on jo hetken pohdituttanut. Soitin töihin et hephei, mä haluun töihin. Ja työtpä sit alkaa huomenna. Että toistaseks meillä onki sit koti-isi, ja äiti jota jännittää ihan pirukseen. Osaako sitä ihminen enää mittää, kun on töistä niin kauan jo pois ollu. Onneks on pehmee lasku, loppu viikko aamu vuoroa ja saa pällistellä muitten perässä muistelemassa mitä siel töissä tehdäänkään. Työ työ tuttu sana, mitä työ teette??

Joo, että näihin tunnelmiin. *Lähtee kaivamaan työkengät ja nimilapun naftaliinista*