Hitaasti mutta varmasti aika etenee.Huomennahan on jo tiistai. Onneksi niin. Niin se aika menee kun on hubaa.

Torstaina tärähti. Vähä niinku kermat kakun päälle. Ku ei oo muuta tekemistä ja pohdittavaa niin aina pitää jotain uutta kehittää-. Tällä erää istuin iltapäivän kokoustamassa. Sain tsiljoona puhelua tuntemattomasta numerosta, eli en todellakaan päässyt niihin edes takas soittelemaan. Kotona soi sit jo ukon puhelin ja soittajana tuntematon numero. Soittivat poliisi asemalta. Ois meille vähä niinku noutopostia. Herra eskarilainen oli sit päättäny olla viimosen päälle viksu. Tapahtuman kulku oli seuraava: Herra Juniori tekee ekan virheensä. Poika poistuu luvatta kotipihasta kaupungille. Pihasta ei ole lupa lähteä. Toinen virhe on se että kaveri jonka kanssa tuo lähti, on ns. "kielletty kaveri", eli se jannu ei ole tervetullut meille eikä lapset sen kanssa sais hengailla. No, juttu etenee. Kaupungilla vastaan tulee nuorisoporukka. Isoja mopopoikia ja muutama kimulikin. Pistäähän sitä pienen ihmisen pään sekasin ja egon nousemaan potenssiin sata kun isoille pitää mielistellä. Noh. Isommat pyysivät pienet menemään kauppaan ja varastamaan sieltä tupakkaa. Saavat eurot per jannu. Noh, näin tapahtui.Pojat kipittävät euron kiilto silmissään kauppaan ja hakevat pyydetyt tupakit. Ehtivät ne antamaan vielä niille isommille ja saavat euronsa, ennenkuin vartija tulee ja nappaa eskarilaisen kiinni. Muut ovat ehtineet kadota pieruina saharaan. Eipä siinä, loppu on arvattavissa. Herra viiään poliisilaitokselle, korvausvelvollisuus kauppaan, johon käydänkin sit pojan kanssa kuittaamassa tupakit (kun niitä ei ehitty saamaan takas, kun ne ehtivät jo vaihtaa omistajaa). Juniori itkua tihrustaen pyyteli kaupantätiltä anteeksi, ja kaupan täti oli aivan huuli pyöreenä, kun ei ees tienny koko tapahtumasta mitään.

Nyt sit ollaanki arestissa ja mahdottoman pitkän kaavan mukaan ollaanki. Ja pelikiellossa. Ja kyllä syö miestä. Oppiipahan olemaan. Kaikkea ei tehdä vaikka kuka käskis. Eikä pihalle oo ihan hetkeen yksin asiaa. Sosiaalitoimistolle pitää kuulemma viel antaa selvitys. Uuden lain mukaan tapahtuu tämä lastensuojelun tarpeen kartoitus. Sikäli ärsyttävää, sillä siinä missä aikuiset tekevät virheitä ja niistä toisinaan jotain oppivatkin, niin näin toki tekee lapsetkin. Uskon ja kuvittelen että eskarilainen todellakin nyt muistaa mitä saa tehdä ja mitä ei. Mutta moinen lastensuojelullinen konsepti kyllä riipii, ainakin vanhempien niskavilloja. Jos oppis lapsiaan tästä paremmin kasvattamaan, tai jotain... :oO

- Noh, perjantaina olin niin maan rätti poikki ja puhki. Kipeeksikin tulosssa. Silmiä kirvelsi, paleli, nokka vuos ja olo oli ku jyrän alle jääneellä. Peruin luvatun työvuoronkin, sillä minusta ei todellakaan olis ollu työntekijäks kaiken ryöpytyksen jälkeen. Päivää onneks vähän piristi yllätys vieraat, joita piisaski sit pitkälle päivään saakka. Toinen kun lähti niin seuraava tuli. Vähä piristi päivää istuksia kalsareissa kahvikupin kanssa ja lätistä mukavia. Iltaa kohti alko olokin kummasti kohenemaan!

Lauantai taittuikin sit reissaten Villahousun kanssa. Lähdettiin junalla Tampereelle kokoukseen. Kokous sujui rattoisissa merkeissä ihan hirveen vähäisen osallistuja joukon kera. Väki vähenee ja pidot paranee. Näin se menee. Sieltä matkasimme sitten eteenpäin Kangasalan Ruutanaan viettämään mukavaa iltapäivää hyvässä seurassa. Ratsastettiin issikoilla ja syötiin soppaa. Villahousu oli ai-van innoissaan. Niin tärinät päällä ettei paremmasta väliä. Kun hänestähän mikään maailmassa ei tällä hetkellä ole ihanampaa kuin kaikki kaiken maailman koneet ja vempeleet ja Hevoset. Ihhaahaat on ihan must-juttu. Herra oli niin riamuna, kun pääs polleja silittelemään ja selkäänkin. Ja sepäs vasta oli jännää kun äiti läks pollen selässä kopsuttelemaan. Aivan ihanaa oli! Ja tää taas muistuttti kuin ihanaa se pollejen kanssa puuhailu onkaan. Mun on ihan oikeesti ihan pakko päästä herättämään vanha harrastus henkiin. Ihan pakko. Se oli NIIN ihanaa.

Lauantai-iltana kotiin palas sit väsynyt, mutta ah, niin onnellinen kaksikko. Tuli meinaa uniki silmään paremmin kuin hyvin. Sunnuntaina tapahtui taas. Tällä erää lähdettiinkin Jannun ja Onnin kanssa autolla kohti Lohjaa. Kurjaa sikäli, että Onni voi autossa aina ihan hirveen pahoin. En tiedä johtuuko pahoinvointi pelosta autoja kohtaan, vaiko ehkä silkasta tottumattomuudesta. Et tottuuko maha, jos enempi autossa kulkis..? Vai auttasko jos kokeilis sellasta autoon totuttelu askel askeleelta mallia ja namittas Onnia aina onnistumisista. Niin että unohtuskos se pelko..Jos se on siis sitä pelkoa. Täytyy varmaan vaan kokeilla.

Noh, posotimme siis Lohjalle, ja siellä olikin vastassa 20 muuta Griffonia emäntineen ja isäntineen. Eli olimme siis Griffoineitten tapaamisessa. Onni olikin sekunnin sadasosassa aivan onnensa kukkuloilla ja paha olo unohtu sen siliän tien. Sai juosta vapaana pitkin mantuja ja kavereita oli ihan joka suunnassa. Kyllä oli pienellä urospojalla lanteet kovalla koetuksella kun kaikki ois pitäny astua :oP Oliki aivan ihanaa nähdä niin muita rihveleitä, kuin omistajiakin. Vähän meinaa vauvakuume sillä saralla kasvaa, ja oon kyllä vakaasti sitä mieltä että Onni tulee vielä kaverin jossain vaiheessa eloansa saamaan. Paikalla tuolla tapaamisessa oli niin ihanasti niin eri värimuunnokset kuin rotumääritelmätkin. Oli nuoria ja vanhoja. Ja kaikki, ah, niin ihania.Wuf.

Ja kotiin ajeltiin sit Vihdin kautta. Vierelän luomutilalta tarttu matkaan mukaan ruokapiirin jauhotilaukset kuin ihanat marinoidut valkosipulitkin. Niillä sit herkuteltiin iltasella. Villahousuki veti chili valkosipulia ihan simona. Ei paljo päätä pakota tuolla makujenkaan suhteen. Kokoukseenkin vielä ehdin piipahtamaan iltasella, pohtimaan kuntayhteistyötä sekä uuden kaupungintalon  kohtaloa. Onhan niissä pohdittavaa enempikin, mutta ei kauheesti saanut meikäläistä syttymään enää. Jotenki ne ajatukset kummasti askarteli jo ihan uusissa kuvioissa, ja ihan toisessa paikkakunnassa. Voi kun se tarjouskilpa vaan nyt ratkeis. Ja tietty meidän eduks :oD

Joo, tää päivä on kans menny vilustellessa. Odottava on tunnelma. Mihinkään ei oikeen osaa ruveta. Jospas vaikka pakkais taas pari laatikkoa ja toivos vaan parasta. Ja lopun päivää viettäs vaikka peiton alla petin pohjalla. Siel ois hyvä, lämmin ja hellä :o))

                                            Anna Järvinen: Kom hem