En oo teittii unohtanu enenen. On vaan niin älli kalliolla ja jutut hukassa ettei oo saanu mittää aikaseks. En oo jaksanu ees muita blogeja lueskella, kun tuntuu ihan olevan loma tilassa tuo päänsisältö. FB:tä on vaa tullu rämpytettyä ja siihen on jääny.

Kesä alkaa oleen lopuillaan. Kävin koirulin kanssa justiisa tuol lenkillä, ja miust on aivan ihanaa ku ilmassa alkaa oleen ihan syksyn tuoksut ja tuntu. Täysi kuu ja pimee ilta kruunaa koko komeuden. Ens viikolla rysähdetään arkeen railaakkaasti ja korkeelta ja kovaa ja sit oiski seuraavana etappina töihin paluu marras-joulukuulla. Niin se aika menee ku on hubaa.

Vähä sellanen välitila-olo tässä ollu päällä, ihan en oo ite mukamas käsikirjottanu omaa elooni, ja tuntuu jotenki kummallisen ulkopuoliselta kaikki. Ihmisen ikävä toisen luo on aika vallitseva fiilis, mut ihan tähän jokapäiväseen elämään en edelleenkään ketään Mr. Vakavaa kaipaa.

Pientä tilinpäätöstä tässä tuli pruukattua, kun tuli vuos täyteen näistä elämän isoista etapeista. Siis todellaki vuos, josta en päivääkään haluais uudestaan elää. Tai ehkä pari päivää, mut siihen se sit pitkältiki jää. Sitä fundeeraa, et millä helvetin eväillä sitä on tähänkään asti tultu, et hengissä on tästä vuodesta selvitty. Mut kai se on jonkun ylemmän voiman hallussa ollu. Ja lapset on kumma realiteetti joka on jaksanu kelluttaa mukana.

14.7 viime vuonna tehtiin talokaupat ja alotettiin remppa. Iso sellanen. Elokuussa virallisesti muutettiin. Syyskuussa erottiin. Lokakuussa vaan hajoiltiin. Marraskuussa tais olla sit ihan vaa helpottunutta arkea ja helvetinmoista sairastelua ja joulukuussa talosta löyty vesivahinko joka paljastu aikamoiseks pommiks myöhemmälti. Tammikuussa saatiin sosiaalitoimesta riemukiljaduksia herättäviä uutisia, joka onkin ihan oman jutun arvonen stoori sinänsä ja helmikuussa se shitti vaan kertautu. Maaliskuussa alotin muuttamisen uuteen ja omaan kotiin ja huhtikuulla alko oleen asiat sen suhteen reilassa ja kamat oikeessa osotteessa. Ja huhti- toukokuu kireiltiin aamuherätysten ja matkaamisen kanssa lasten koulunkäynnin takia. Kesäkuussa menetin työpaikan sijaisuuden exän ansiosta ja kiristi hermoja aika roisisti siihen aikaan. Nyt tässä vaiheessa elämää ja kesää oon vaan tyytyväinen että sain olla kesän kotona ja harrastaa edesvastuutonta elämää pari viikkoa ihan ilman lapsia :o)) Tosin raha-asiat uppos sen sijaisuuden ja muun jaskan myötä, mut hittoako sitä ruuvaamaan ku se on asia mihin ei vaan oo nyt lääkettä. Selkenee aikanaan tai on selkeemättä, mut sen kanssa on vaan elettävä. Kesäreissut jäi yhteen omaan festari viikonloppuun, lasten kanssa ei päästy mihinkään. No money, no honey. Tai päästinhän me..pummilla uimaan :oD Et ihan yhteistä arkea 24/7 with kids ja sillä on menty. Autoki makaa huoltamon pihassa edelleen, et senkään suhteen ei toi liikahtaminen ollu mitenkään nopeeta tai sujuvaa. Juosten olisit jo perillä..

Hyvässä muistissa on koulun päättäjäispäivä, kun tuli porattua koko vuoden paha olo kerralla pois. Itkeä könötin pienempien muksujen kanssa autossa, ku pojat juhlivat. Aurinkolasit tiivisti nenällä. Ei pystynyt juhliin menemään, kun kyynelvirralle ei vaan saanut stoppia. Se oli ihan uskomattoman iso stressin aihe se matkaaminen sinne kouluun, ja sinne homeiseen taloon hengaamaan. Ei vaan uskonu et kuin kova juttu se olis, mut helpotus oli sitäki suurempi ku se sit toukokuun jälkeen loppu. Lakimies valmistelee vaadetta kunnalle, että talon kaupat saatais purettua ja nyt elokuun myötä senkin asian pitäisi nytkähtää ripaus taas eteenpäin. Loppus vaan senkin lainan maksu, niin ois elämä ihanaa.

Että joo, välitilinpäätöstä ja sekalaisia ajatuksia. On tää ollu vaan sellasta ittesä ettimistä ja uuden opettelua pitkältikin. Kummallisia asioita on tullu kyseenalaistettua, ja selkeeks ei tota yläkerran osastoa vois vieläkään sanoo. Prosessi, jolle ei vaan näy loppua. Että näihin tunnelmiin päättää päivänsä Ninni. Tänään, täällä ja tällä päiväyksellä.

                                         Antti Tuisku: Juuret