Tyylinsä kullakin.. Näistä tavoista kun oli puhetta tuossa aiemmin, niin tuonpas sit mukaan oman hehkeän illan/yön. Mut jos alottas viel vähä aiemmalti, ku itse iltamat.

Jannu tuli torstaina koulusta kotiin. Mahaa vähä niinku sattuis. Herra kaivaa koulurepusta reissarin, jossa seisoo, että huomenna hiihtoa. Ja maha kipu yltyy. (ois yltyny mullaki..) Olin aika varma siitä, että tuo hiihto oli juurikin se syy siihen "muka kipuiluun".  No, vatsatautiakin liiketeessä ja herra painuu loikoomaan. Illalla tulee oksennus. Ei mitään totaalivatsantyhjennysreaktiota, vaan sellanen siisti, pieni "Brrbb, mua oksettaa" ykä. No, jäin pohtimaan syvällisemminkin näitä liikkeellä olevia pöpö-kantoja ja totesin että jää nyt sit kotiin huomenna. Ja poikahan jäi. Perjantaina ruoka maistuu, eikä puhettakaan pahoinvoinnista. Mua jopa nauratti, et hyvin jäbä feikkas. Et siitä purjoyrjöstäki ois pitäny hokata et terve se oikeesti on..

No. Kämpässä oli aivan kauhee siivo. Siivotaan porukalla. Jannukin siivoaa, vaikka kertoilee koko ajan vatsan kivuista. Tykkäis maata sohvalla ja kattoa Simpsoneita. Kuka ei tahtos, jos vaihtoehtona ois siivoominen. Herra jopa auttaa siirtämään sänkyä huoneesta toiseen, vaikka välillä irvistääkin. Iltapalalla lentää läppä ja Jannu nauraa katketakseen. Sen jälkeen tulee itku. Tässä kohtaa herää epäluulo. Et hetkinen. Mihis sua sattuukaan. Käsi menee vahvasti oikeelle alavatsalle. Siinä kohtaa Äiti, kirurginen hoitaja, meinaa saaha sydänpysähdyksen. Seuraava komento kuuluu; Hyppää tasajalkaa. No ei hyppää. Irvistää vaan. Poika maate ja vatsan palpointia. Kosketus ja painaminen ei satu, mutta käden pois ottaminen senkin edestä. Siinä kohtaa hälytyskellot soi jo hoosiannaa, ja käsken pojan pukemaan. Nyt lähetään ettimään joku päivystävä lääkäri ihan mistä tahansa, kuhan joku löytyy. Lähin sairaalan ea löytyy KVG:llä. Ajellaan puol tuntia ja tärinä kipu on se joka saa pojan irvistelemään. Esikoinen jää pitämään taloa pystyssä. Onneksi talossa asuu vain hyvä unisia lapsia, ei huoleta NIIN paljoa.

No, päästään ensiapuun. Normaali labrat. Hb, CRP ja paineet kattellaan. Crp on 104. Siinä kohtaa tiedän mikä on diagnoosi-. Lääkäri vahvistaa asian. Umpilisäke tulehdus epäily. Leikkaukseen heti. Poika lähtee jatkamaan matkaansa ambulanssilla, äiti kiitää Opelilla perässä syrän syrjällään seuraavaan sairaalaan. Päästään Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Siellä todetaan että CRP on noussut hurjasti lisää. Kirurgi haukottelee mojovasti ja toteaa, että lienee lisäke jo räjähtäny käsiin. Kiire loppuu siihen ja hän tekee päätöksen odottaa aamun leikkaustiimiä. Poika valmistellaan ea:ssa leikkaukseen. Tippa laitettiin jo edellisessä osoitteessa. Verikokeita, x-veri, paineet, pulssi, pissinäyte, leikkausvaatteet..kaikki valmiina ja klo:05 poika siirretään osastolle odottamaan leikkaustiimiä. Pissi näytteen ottamisesta toim.huom. -Ei sais pitää mitään itsestään selvyytenä..aika moni aikuinen tietää miten ko. näyte otetaan. Pestään, pissitään hukkaan ja sit purkkiin. Mut tietääkö lapsi? Ymmärtääkö lapsi? Onneksi äippä tajus et nyt ei ihan mennyt perille asti ohjeet. Poika ois pessy kädet näytettä varten..ei vehjettään. Vähän repeilytti siinä vaiheessa aamuyötä. Muutenki juttujen taso oli jokseenkin levoton. Kipulääkettä poika ei halunnut, kun paikallaan olo ei tehnyt kipeää.. mutta ne jutut ja nauraminen..ne teki. Kirurgi oli nainen. Totesin vaan et ei käy mutsilla flaksi kun ambulanssin väki oli naispuolisia, hoitsut kaikki naisia, kirurgit ja lääkärit naisia. Että missä se kaikki hyvä mies aines on.. ??? No, poika totes vaan että mikäs siinä, isotissinen kirurgi oli ainaki Niiii-ce kirurgi :oD Potilashuoneestakin huuteli perään, että saihan samaan rahaan rasvaimun.. Että sikäli herra oli varsin positiivisella mielellä kuitenkin.

No, herra jäi osastolle ja äiti päätti koittaa selvitä kotiin ottamaan unta kupoliin edes hetkeksi. Että pääsee vastaanottamaan heräämöstä tulevaa poikaa aamupäivästä. Kotiin oli saatu hälytettyä myös juhlimassa ollut Ex pitämään muista huolta.. Ja siellähän tuo nukku Jannun petissä kun kotiin kömmin. Exän UO oli onneksi mukana. Helpotti tieto, et jos joku ois yöllä herännyt, niin joku aikuinen olisi ollut tajuissaan. Että kiitos kuuluu kyllä hänelle. Eli mamma pääs himaan, sai pyykit koneesta kuivumaan ja pesi kesken jääneet lattiat. Sai nukuttuakin kaikki 2 tuntia ja kaahasi takaisin sairaalaan parahiksi, kun Jannu tuotiin heräämöstä osastolle. Leikkaus oli onnistunut. Umpilisäke ei ollutkaan posahtanut käsiin, vaan oli siististi saatu vatsasta irroitettua. Jotain häikkää siinä poistossa oli ollut, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, ja homma hoitui. Viilto ei ole kummoinen, tähystysreiät näkyy. Ei tullut siis avohaavaa.

Kovasti herraa väsytti, ja monta tuntia nukkuikin pelkästään edellisen yön nukkumattomia tuntejakin pois. Leikkaus alkoi 07.00 ja klo;16.00 herra sai jo vähän ruokaakin kitusiin. Vessassa käynti onnistui ja paha-olo ei päässyt yllättämään. Kaikki edellytykset hyvälle toipumiselle siis oli olemassa. Näillä kun jatketaan, niin huomenna saadaan jo tippakin pois. Antibiootit menee suoraan suoneen vielä huomiseen saakka, mutta kun se on ohi, niin kotiutus on mahdollinen jos vointi sen muuten sallii. Hyvältä ainakin tänään vaikutti. Kipulääkkeet nielee reippaasti, panadolit ja buranat meneeku heittämällä kitusiin-. Olo on kaikinpuolin mallikas. Mä sit  ajelin kotiin iltapäivästä ja päästin Iskän poikaa kattomaan. Yllättävän rauhallisin mielin sain herran sinne jätettyä, eikä tuo poikaa tuntunut kovin haittaavan. No, ikääkin toki on 10, kohta 11v, et eihän se nyt ihan vauva enää ole. Ja nukkuessa se päivä siinä pitkältikin kului. Yllättävää osastolla oli se, että sisarusten vierailua ei sallittu. No, tässä tapauksessa varmaan vain ja ainoastaan hyväkin, mutta minusta silti vähän yllättävää. Huomenna sitten jos kotiin pääsee, niin mennään poju kotia hakemaan jollain kokoonpanolla.

Sairaslomaa tulee muutama päivä. Pari viikkoa poika on liikunta kiellossa. Kouluunkaan ei saa kävellä, eikä reppua kantaa. Eli kyyti pitää olla ja repun kantaja erikseen. Mikäs siinä, poikahan vaan nautti silminnähden saaduista ohjeista. Ihanaa kun joskus muut tekee jotain puolesta. Niinhän se vaan on.

Mutta juu, voi sitä perjantai iltaa näinkin viettää. Onneks ei käyny pahemmin.

                      Georg Malmstén - Sairas karhunpoika