Onpas taas. Miten nää illat ja yöt voiki olla näin tuskasia. Tunne siitä, että pakko ois jotain kirjoittaa, on vahvasti läsnä, mutta mitään järkevää en saa ulos. Koitin saada viimein vaaliplokiakin julkaisukelpoiseksi mutta pakko vaan lyödä hanskat tiskiin ja todeta että nyt ei vaan irtoo. Kaikki vähänkään järkevät ajatukset ovat kadonneet tuhka tuuleen. Ideoita ja aiheita ois vaikka muille jakaa, mutta mikään ei jäsenny niin että siitä saisi mitään viisasta koottua. Ehkä huomenna on parempi päivä??

Tai sitten ei. Huomenna tiedossa on jokseenkin tuskaisia tapaamisia ja karmivia keskustelun avauksia. Lasten elatuksesta käydään sopimassa, kiinteistövälittäjä tulee arvioimaan nurkkia ja vaihtoehtoja, ex muuttaa. Ja mitä mä kaikesta mietin..Että nyt ois sit se oikee hetki vaan ottaa ja jyrsiä ranteensa auki. Ei vaan jaksa tätä jatkuvaa epävarmuuttaa tästä kaikesta. Toisaalta olossa vaihtelee juurikin tuo tutuksi tullut epävarmuus, pelko ja ahdistus, mutta toisaalta ilo ja helpotus. Toivo siitä, että tää joskus loppuu, joskus helpottaa. Asioiden hoito ei ole ollut ihan helpoimmasta päästä. Tappelu saadaan kummistakin asioista aikaiseksi. Toisaalta ex koittaa olla hyvinkin asiallinen ja helposti lähestyttävä, asiat hoituu tyyppi. Mutta toisaalta vastassa on todellinen vihamies, joka ei anna tuumaakaan periksi päätöksissään. Kiusaa, nälvimistä ja panettelua piisaa, ja hän sen myöntääkin, mutta silti olettaa saavansa pyyteetöntä ymmärrystä ja täydellistä palvelua osakseen. Olen parhaani mukaan koittanut irtisanoutua palvelijan roolistani. En ole kävelevä tietopankki, ja jos en tiedä, niin en edes kysy ja etsi vastauksia, niinkuin yleensä. Vaan olen koittanut antaa tilaa ja mahdollisuuksia ex:lle hoitaa itsekkin itseään koskevia asioita. Ja se on kai se suurin syy, mistä niitä riitoja sitten pukkaa. Ja urakalla. Ja se mielipahan määrä..ei voi ees kuvailla. Onhan se kamalaa jos toinen kysyy et missä imuri ja toinen ei edes kerro. Huomaan olleeni täysi typerys, kun olen aikojen saatossa vaan aina etsinyt, hakenut ja järjestänyt, kun toinen ei ole vaivautunut asioita hoitamaan. Oli siis kyse papereista pankkiin tai sukkaparin löytymisestä omasta kaapista. Yllättävän vaikeaa opetella olemaan oman itsensä herra, päättämään ja pohtimaan asioita vain oman itsensä ja lasten kannalta. Täytynee vaan koittaa totutella.

Eniten vituttaa besserwisserit jotka tietää kaiken. Vaikkei ole edes kysyneet tai jutelleet aiheesta tai toisestakaan. Mulle soittaa tasan kaksi ihmistä kysyäkseen kuulumiset. Mun murut *heart*. Mutta siitäkin huolimatta iso osa ihmisiä tuntuu tietävän meidän erosta kaiken. Ja etenkin sen parhaan tavan kuinka jatkaa tästä nyt eteenpäin. Että hohhoijaa. Kiitos kun jaatte huolemme ja murheemme, vaikka emme sitä ole teiltä pyytäneetkään. Ja jos joku haluaa tietää että mikä on MUN näkemys asioista, niin sopii ottaa luuria käteen tai naputtaa näppistä, niin määhän kerron. Mutta se onkin sit My opinion only. Että eroon kuitenkin tarvitaan aina kaksi ihmistä. Se mitkä asiat eroon johti, ovat yhteisiä, myös syynsä kummallakin ovat, yhteisiä ja omia, mutta syitä kuitenkin. Ei yksi asia ole syynä tähänkään eroon, vaan monen pienen ja vähän isomman asian summa, joita en tässä sen enempää lähde edes spekuloimaan. Se, että kaksi ihmistä huomaa olevansa täysin eri planeetoilla ajatustensa ja tarpeidensa kanssa, ei tee heistä kummastakaan läpeensä paskaa. Suhde voi olla paska, mutta ihmiset ovat kuitenkin vain ihmisiä. Syitähän aina voi kaivaa jos siitä jotain kiksejä saa. Ja kaikesta voi vetää omat johtopäätöksensä ja sen myötä spekuloida lisää ja vähä vielä lisää. Siinähän sitä onkin sitten taas soppaa kerrakseen, mutta kaukana on se totuus, mikä jossain pohjalla kuitenkin on. Noh. Elämä on..Jepjep. Ja joo, vaikka mä eroon, ni se ei tarkoita että olen katkaisemassa suhteeni muihin ihmisiin. Että ero koskisi kaikkia jotka ex:ääni ovat likellä. Jos ystävyyttäni on kukaan koskaan arvostanut ja sen olemassa olon tiennyt, niin se on. Ja pysyy. Olette tärkeitä, kaikesta huolimatta.

Eniten kalvaa nää illat. Ärsyttää kun toinen hokee, että kyllä sulla siinä kohta joku kainalossa on. No ei oo. Ei tuu-. Ei vois vähempää kiinnostaa. Sen aika ei ole nyt, se ehkä tulee joskus, mutta sen aika ei ole nyt. Kun entisestäkään ei ole vielä "päässyt eroon". En voi kun ihmetellä, kun ex jo ilmoitti olevansa "haku päällä". Niinko helppoa se oli näin 16 vuoden suhteen päälle? Mä ainakin koitan ensin nauttia siitä jonkinasteisen vapauden tunteesta ja niistä hetkistä, kun onkin aikaa ihan vaan itselle. Tulevaisuus tuntuu valoisalta, toisaalta, mutta nää synkät ajat on vaan ensin elettävä.

Ja se henkinen tuki, jonka teiltä The Murut,olen saanut, on poikkeuksellisen vahvaa ja sen kanssa edetään. Ja sitä tukea ja tsemppiä tarvitaan edelleenkin. Aina olo ei ole kummoinen, mielialanvaihtelut ovat suorastaan riipaisevia. Mutta voimaannuttavilla ajatuksilla mennään etusuuntaan. On ihanaa kun on ihmisiä jotka kuuntelevat. Eivät välttämättä edes kommentoi, tai ole samaa mieltä, mutta ovat kuulolla kun sitä eniten tarvitsee. SE, että olette olemassa, jo kannattelee. Olette tärkeitä!! Be care, olette ihania!! (ja murut kyllä tietävät, keitä tällä tarkoitan)

                                  The Rasmus;  Livin in a world without you