Joku on sit iiiihan pihalla. Tuntuu et ajatukset jää puolitiehen, sanat tulee miten sattuu ja lauseet vasta hassuja onki..jos muistaa mitä oli sanomassa. Haen vaippaa ja huomaan olevani täyttämässä pyykkikonetta, tai syömässä aamusta aloittamaa aamupalaa..joka siis jostain syystä (jota en just muista) jäi kesken. Ajatukset pyörii nyt ihan jossain omissa sfääreissään, mut ei taida olla ketään joka sais miut tuolt takas maan pinnalle. Aika kenties?

Isäntä leikataan huomenna. Saavat taloon luukirurgin, joka kuvittelee tietävänsä mitä tehdään. Isäntä on aika hyvässä hapessa, pirteeki vallan. Vieraita tuntuu lappaavan ja itellä oli vähä sellanen olo et anteeks vaan taas et oon ees olemassa. Lapset kävi kattomassa isäänsä myös tänään. Reaktiot oli ...hmm..jänniä. Ja eihän kersat jaksa sairaalaoloissa kauaa palloilla, et se asettaa tiettyjä rajoituksia tulevillekkin vierailuille.

Esikoinen suree. Se suree tulevaa syyslomaa. Kun ois parempi et ois viel koulua, kun syyslomalla kun kaikki on kotona niin ruokaan menee aika paljon rahaa. Nyt kun tulee tiukat ajat kun isi ei pääsekkään töihin. Aika pitkälle pohdittu 11 vuotiaalta.

Jannu taas pohtii leikkausta. Kirurgin turpaan vetämistä ja sellasta konkreettista pikku puuhaa :oS Sitä pelottaa et jos isi kuoleeki. Mitäs sit tapahtuu. Ja salaa se on onnllinen kun kotona on nyt melkosen rauhallista. Ei oo iskä kimittämässä, niinkun Jannu itse totes.

Juniori taas ei ees tunnu tajuavan et mitä on menossa. Se sai eskarista luku-Hugon mukaansa viikoksi kotiin, niin se tuntuu nyt olevan isompi juttu ku se mitä muuta täällä tapahtuu.

Neiti taas nökötti iskän sängyn reunalla sairaalassa, eikä kukaan muu ois saanu ees hipasta. Surkutteli, kun isi joutuu sairaalaan yöksi. Et jos pimee sqairaala vaikka pelottaa. Kotona ei huolet ja murheet vaivaa. Iskä kun on niin mahottoman paljo painanu duunia, niin viel on aika normaalia vaikkei iskää näykkään. Huomisen jälkeen voi Neitille tulla jo ahaa elämyksiä, et nyt oliki menos jotain muuta ku pilari valut lentokentällä.. Miks seiskä ei tuu kotia.

Viides villahousu vierasti. Piiloon äitin kainaloon ja ujo kurkistus et kuka sielt vällyjen alta sairaalassa oikeen mörisee. Vartin päästä nous pää kainalosta ja tajunta aukes. IHI IHI ja yliin. Siellä se iskän kainalossa sit autuaanaa kävi köllöttämässä ja vetämässä iskää parrasta.

Ja äiti sit. Äitillä on vähä sekoboltsi olo. Ketään ei tunnu kiinnostavan (yhtä poikkeusta lukuunottamatta) et mitä äitille ja lapsille kuuluu. Ku miten se isi ja mites te nyt sitä ja tätä. Ootko soittanu sille ja sadalle muulle mr ja mrs. nobodylle ja kertonu isistä. Paskanko väliä. Kyllä me selvitään niinko tähänki asti. Oma jaksamainen mietityttää sit kun isukki sieltä kotia palautuu. Onki yht äkkiä kuus lasta jotka on niin kovin riippuvaisia mammasta. Ja raha-asiat. Huhhhuh, niist ei sit puhutakkaan. Otetaan ressiä vast kun ovat ajankohtasia. Eli nyt..Miten sitä pärjää..onko lähettävä oikeisiin töihin? Mut jos se isi on kovin vaivainen, niin ei se lapsia voi kahtella ja hoitoon vieminen vasta maksaisikin. Voitte vaan kuvitella tätä hajanaisten ajatusten vuoristorataa.

 

Nyt ku ois reipas ni huomenna ei tarttis enää vaivautua. Pitäs viel meinaa vääntää valtuustoaloite kuntalisän ulottamisesta kaikkiin kaupungin alle 3 v kansalaisiin. Ku pysyis ees ajatus kasassa..Pah. taitaa olla turha toivo.

 

EDIT. Sain kuin sainkin aloitteen tehtyä ja vielä oikeen pikana. Ehkä tää keskittyminen paranoo, kun voi välillä pohtia jotain ihan muuta kuin tätä elettyä elämää. Mutta MISSÄ ON TÖLLÖN ja DIGIBOKSIN KAUKOSÄÄTIMET????? Jestas et voi hävitä niiii-in totaalisesti. Kaikki paikat jo katottu, mut ei vaan löydy. Viiltelin jo soffan pohjakankaatkin auki, et jos sinne väliin ois menny. No ei ollu :o/ Että tämäkin vielä..