On se hurjaa...elämä. Tuntuu että myrsky ei vaan ota laantuakseen. On niin toivoton olo, kun tuntuu että missään suunnassa ei asiat etene. Et ku kuvittelee setvineensä jo tarpeeks, ni aina tulee viel uus isku ja yleensä vyön alle.

Nata tuossa kirjuutti, että en anna masennukselle pikku sormeakaan. Se ei ihan pidä paikkaansa. Olen antanut koko kämmenen, mutta aika ajoin tulee vaan suunnaton halua juosta pakoon moista mörköä ja lällättää katkerasti perään. Viime aikoina on ollu visusti kurja tunne siitä, että joku pitää mun päätä vesisankossa eikä vaan päästä ottamaan happea. Ja kun ehtii sen happinaukun ottamaan, niin uudestaan tulee kiskaisu takas pinnan alle. Aina aattelee, et tää oli tässä, mä en kestä enempää, mut aina tulee se uus kiskaisu pinnan alle ja turtana toteaa, et hengissä ollaan. Vielä vaan. Mut hätäseen.

Arki kantaa. Sen avulla pääsee jatkamaan matkaa päivästä toiseen. Se arki on oikeestaa sellanen koskiseikkailu. Korkkina kellutat etusuuntaan, joku vie, ja sää vaan mukana ajaudut. Välillä karahtaa kiviin ja käy pinnan alla, mut suurimmaks osaks vaan kulkeutuu eteenpäin. Itse et suuntaa pysty määräämään. Mut se arki on se vesi. Se kantaa. Ja nää lapsukaiset. On pakko selviytyä, on pakko niistä kivistäkin potkasta vielä vauhtia että pääsee eteenpäin. Äiti on aika väsynyt, mutta ei ole antanut periksi. Eikä anna. Sisu, sauna ja perkele.

Mutta tein myönnytyksiä. Ehkä eniten itselleni? Oli meinaan aika vaikea myöntää itselleen, että omat voimat ei riitä. Eikä ole ketään muuta, joka mun ristini kantais ja että tarvitsee apua saadakseni omat osaset pääkuupassa niille sijoilleen, joille ne kuuluvat. Varasin ajan lääkärille. Agendalla on myös soitto perheasianneuvottelukeskukseen ajan varaamiseksi. En oikein tiedä, mitä apua se on, mitä sieltä saa. En osaa ajatella että keskusteleminen vieraan ihmisen kanssa auttaisi asioitten kanssa jaksamiseen, mutta ne jotka on käyneet, kehuvat moista. Ei kai se mitään ota jos ei annakkaan? Kerron kun olen kokeillut että muuttuko mielipiteeni-. Miust on ollu varsin terapeuttista kirjotella tätä blogia ja pälättää ystävien kanssa. Ne on niitä asioita, joista sitä jaksamista on kaivettu. Vertaistuki ja ihan vaan toisen ihmisen läsnäolo. Yksikään ympärillä olevista ihmisistä ei varmaan edes tajua, kuinka paljon olen heistä imenyt voimaa itseeni ja siihen että jaksan taas seuraavaan päivään. Kommentit blogissa ja blogin kautta sähköpostiin tuleva palaute ja virtuaaliystäväni siellä jossain, teilläkin on ollut se taito näpeissänne. Olen saanut niitä virtapiikkejä lankoja pitkin useasti ja paljon. Yllättäen ja pyytämättä. Oon istunu, lukenu ja nauraa hohottanut tai kyyneltä silmäkulmasta vierittäny. Monenmoisia tunteita ootta herättäneet siellä ruutujenne äärellä. KIITOS niistä ja niinkuin tähänkin asti, niin ihan tasan varmasti luen joka ikisen rivin mitä rustaatte ja vastailenkin mahdollisuuksien mukaan! *halaa ja rutistaa jokaista blogiystäväänsä*

Mutta joo. On synkkiä päiviä ja on vielä synkempiä päiviä. On hyviä ja on loistavia päiviä. Tänään ollaan isosti plussan puolella. Tänään uhrasin hetken ajattelua aiheelle; Mitä onni on?? Mitä se teille tarkoittaa?? (vastailkaa kommentteihin vaikka anonyymisti!!)

Onni on niin pieniä asioita, että sen tajuaa vasta kun kuopasee sieltä ojan kautta vauhtia raitille. Mulle onni on siisti koti. Voi sitä juhlaa kun kiireisten päivien ja armottoman lääväkuoren alta sai kodin olemuksen taas esiin. Tää tosiaan oli läävä, varsinainen terminaali. Käytiin vaan kääntymässä ja samalla aiheuttamassa vähä lisää sekasortoa nurkkiin- Ja nyt se on siivottu. Onni on hyvä ruoka. Se hetki kun syöt rauhassa ekan haarukallisen lemppari tonnikalasalaattia, ni se on ihan onnea. Onni on kiitos. Kiire päivä, ruokaa tehty hätäseen. Ei edes mitään erikoista, vaan normaali makaronilaatikkoa vaikka. Ja lapset sanoo, että kiitos, tää oli maailman parasta ruokaa. Se on onnea. Onni on ihminen lähellä, onni on halaus. Kun isot pojat kotiutuu isältään ja halaa oikein karhunhalauksen. Tai kun Villahousu pyörittää äitin tukkaa sormiensa ympärille illalla nukahtaessaan, tai kun Neiti aamusta herää ja liimautuu kainaloon. Tai kun Juniori hiffaa äikän läksyt äitin rautalangasta vääntämisen jälkeen ja pussaa. Onni on hiljaa maata itselleen tärkeän ihmisen kainalossa ja kuunnella sateen ropinaa peltikattoa vasten. Onni on herätä ajoissa ja hoitaa aamutoimet ilman kiirettä. Onni on myös innokas pikku koira =) Onni on, kun asiat hoituu.

Onni on myös vapaus. Ja mä sain mun vapauteni takasin pitkältikin eilen. Auto on palannut takaisin arkeen huoltamolta. Ja voi sitä onnea kun istahti penkille ekaa kertaa ajakseen eskarille Neitiä hakemaan. Uuuuh ihanuutta. Mä uskon ja toivon, että tää stressi helpottaa tuon bilikan myötä ja isosti. Mun aika ei ole sidottu enää jalkojen päälle, vaan mä ehdin tekemään jotain muutakin. Loppu hetket autokorjaamon setän kanssa oli tiukkaa vääntöä. Onneksi setä tajus kuitenkin tilanteen ja totes itsekkin asioiden menneen hiukan kohtuuttomuuden rajan yli. Neuvottelutaidot ja anteeksi pyyntö sai toiminnasta fiilikset sit lopulta kuitenkin plussan puolelle, vaikka olin ihan lahtausmeiningillä vielä eilen. Laskun loppu summa oli todellakin vain murto-osa siitä, mitä oli odotettavissa. Mulla on auto! ( ja nyt en jää pohtimaan, kuinka paljon se tuo lisä kulua sit taas tähä niukkaakin niukempaan talouteeni...)

No mutta, kirjotellahan vois taas ja vaikka ja mitä mutta taidan painua etsimään murua rinnan alle. Palailen astialle, jos ei väsymys vie tyystin mennessään. Tänä iltana ei muuten olla väsyneitä.. Iso O täyttääpi vuosia ja häntä lähdemme juhlistamaan. Isolle OO:lle isosti ONNEA tätäkin kautta, kurkkimuksella käyt kuitenkin :o)))

                                                           YÖ: YÖ ON MINUSSA

Image Hosted by ImageShack.us